Nicumo




Nicumo on Ylivieskassa 2009 lopulliseen muottiinsa puristunut, pohjoisen melankolian metallinen sanansaattaja. Voimakkaat vokaalit yhdistettyn tunnelmallisiin kitaramelodioihin, vahvoihin riffeihin sek vaivattomasti kiemurteleviin sooloihin saavat aikaan musikaalisen yhdisteen, joka hivelee metallikansan korvia.
Kahden EP:n ?Close Our Eyes For Good? (2010) ja ?Scars & Glassy Eyes? (2011) jlkeen bndi julkaisi debyyttialbuminsa ?The End Of Silence? (2013, Inverse Records). Asianmukaisesti nimetty debyytti saavutti julkaisuviikollaan sijan 24. Suomen virallisella albumilistalla, sek saavutti loistavia arvioita kriitikoiden keskuudessa.
Debyytin julkaisemisen jlkeen Nicumo lunasti paikkansa metalliskeness keikkaillen laajasti Suomessa ja Euroopassa alati kasvaville yleismrille. Kiertminen kasvatti yhtyett teknisesti ja musikaalisesti entistkin parempaan loistoonsa. Viimein vuonna 2017 yhtye oli pitkn kehitysprosessin jlkeen valmis julkaisemaan toisen tyspitkns ?Storms Arise?(Inverse Records). Storms Arisen julkaisu nosti bndin uusiin sfreihin. Albumi nousi niinikn Suomen virallisen albumilistan sijalle 12, olleen julkaisuviikkonsa myydyin uutuusalbumi!
Julkaisusta lhtien bndi on kiertnyt entist ahkerammin niin Suomessa, kuin rajojen ulkopuollellakin laajentaen reviirin ja kasvattaen kansainvlist suosiotaan.
Nicumon musiikin juuret ovat melodisessa metallissa, mutta bndin nykyinen musiikillinen ilmaisu on ottanut pelottomia syrjhyppyj muihinkin genreihin. Bndin kotiseutu, pohjoisuus ja suomalainen melankolia on kuitenkin bndin musiikissa suurin yhtenistv tekij. Bndin vahvuutena on musiikillinen monimuotoisuus iskevst pop-rockista progressiivisen lumoavan fiilistelyn kautta aina suoraan death metalliin asti

PÄÄSIVU Dynazty (SWE) The Hawkins (SWE) Trve Cvlt Clvb Tyrantti Uutiset Talkoot Yhteistyössä Info Brother Firetribe Shereign Dead End Scene Awake Again Kaikki Bändit Nicumo Kilpi Merta Balance Breach Oceanhoarse Seraphiel Wake The Nations Waltari Mokoma Smackbound Suamenlejjona Verikalpa EN